Pari fotoo

Aurinko sarastaa Mt. Baturilla

Tunnelmia vuorelta

Tilasin leipää... sain, jotain aika eksoottista

Synttärit

Balilla ollaan. Lennettiin tänne Jakartan lentokentän kautta, jossa nukuttiin yötä. Oltiin varattu yks yö yhteen hotelliin (toisin sekin oltiin katottu väärin ja päädyttiin jonnekin aivan muualle). Vuokrattiin skootteri ja ruvettiin ettimään halvempaa majapaikkaa. Löydettiinkin yksi, jossa olin jo aikaisemmin ollut yötä ja muistin se aika halvaksi. Sattui just viel olemaan yksi huone vapaana.

Hieman huonoja uutisia. Nimittäin mun kamera sano sopimuksensa irti. Eli ei oo yhtään kuvaa luvassa balilta (tosin jukalla on kännykässä kamera ni ehkä sillä voi ottaa jotain kuvia. Toinen on mun puhelimen mystinen katoaminen. Kumpikaan meistä ei vaan ymmärrä mihin se on voinut jäädä. En oo viel käyttäny sitä moneen päivään ni sen katominenki tajuttiin vasta 3-4 päivää myöhemmin.

Ollaan käyty fiilistelemässä mun vanhoja maisemia missä auin. Käytiin myös moikkaamassa Yusufia, sitä mun villan omistajaa. Se oli tosi iloinen siitä ja lähetti kauheesti terkkuja Isille, Äitille ja Tinalle. Sano että sulla on niin ihana perhe. Oli todella harmillista kuulla että hänen vaimonsa on sairastunut ja ilmeisesti saanut jonku halvauksen. Mutta on kuulema paranemaan päin.

Mun synttäreitä vietettiin toivomukseni mukaan Mt. Baturilla. Herättiin aamuyöstä kahelta ja raahauduttiin autoon joka vei meidät vuoren juurelle. Siinä pimeessä alotettiin käveleminen kinttupolkuja pitkin vuorelle 1700m. Oli kyllä aikamoinen nousu. On varmaan niin huono kunto :) Vimmiset 600 metrii oli aika jyrkkää pystyseinää. Opas otti mua kädestä kiinni et jaksoin vikat metrit (Kiitos Edi.) Näky ylhäällä oli kyllä henkeäsalpaava. Aurinko nousi ja värjäsi vuoristomaiseman punaisen eri sävyillä. Samalla usva, pilvet ja kraaterista nouseva höyry sai aikaan vielä mystisen kauniin tunnelman.

Borneon auringon varjopuoli

Löydettiin sitten orankeja Sepilok nimisestä mestasta, jossa vangittuja orankeja yritetään sopeuttaa asumaan takasin metsään. Aina ei ole taattua että orangit ilmestyvät paikalle ruokinnan aikana (jos joku muistaa, niin viimeksi kun olin etelä borneolla ni ei huonoksi tuuriksi nähty niitä), ne kun tulee jos huvittaa tai jos ei jaksa muualta ettiä ruokaa. Paikalle sattu sitten eka pari nuorempaa veikkosta safkaamaan ja esittelemään kiipeämis taitojaan. Niitä siinä ihailtiin kunnes näkökenttään ilmesty kaksi isompaa oranki äitiä, jotka molemmat kanto pikkusta oranki lasta sylissään. Mikä näky! Todella sulosia otuksia. Onnea oli siis matkassa tällä kertaa.

Tosin masentavaa oli kun ajettiin bussilla kohti orankien asuinaluetta niin viimiset kaksi tuntia näkymä oli pelkkää palmuyöljy plantaasia toisensa perään ja silmänkantamattomiin. Kirjassa sanottiin että ennen orangit pysty menemaan koko borneon saaren läpi puun oksia pitkin, mutta enään se ei ole mahollista. Plantaaseilla kun ei paljon orangeille ole tarjottavaa, joten orangit on joutunut tosi ahtaalle ja pirstoutuneille pikku saarekkeille. Orangit vielä kun vaativat isoja reviirejä itelleen. Nykyään orankeja löytyy enää pieniä pupulaatioita Borneolta ja Sumatralta, mutta siinä se sitten onkin. Orangit ovat erittäin uhanalaisia ja jotkut tutkijat uskovat että Sumatran elikykyiset kannat menetetään vuoteen 2020 mennessä. Aika surullista!

Sepilokista tultiin sitten Kinabalu kansallispuistoon, jossa sijaitsee kinabalu vuori. Vuorelle oisi voinut kiivetä (mukana vaan ei ollu minkäänlaisia varusteita), joski me vaan tyydyttiin kattelemaan sitä vähän alempaa. Aamulla kun heräs aikasin ni näki vuoren korkeimpine huippuineen. Se siinä muutamassa tunnissa peitty pilviin eikä tullu sit koko loppu päivänä enään esille. Kansallispuisto tarjosi hienoja trekkausreittejä sademetsässä ni niitä siinä sitten vähän ihmeteltiin. Paikasta meni tosin hieman maku, sillä se on hinnotellu ittensä aika ulos (majotuksen ja se vuorelle kiipeemisen suhteen, aika kallista lystiä).

Nyt ollaan taas Kota Kinabalussa ja käytiin tossa lähisaaren rannalla makoilemassa. Kohta lähtee lento Indonesiaan. Pääsen taas tuttuihin maisemiin ku reissu suuntaa kohti Balia. Sieltä sitten kirjottelen lisää.

Borneon auringon alla

Istun just bussissa kirjottamassa blogia ja tuli yks pomppu joka jostain kumman syystä hävitti mun koko blogitekstin… no yritän kirjottaa sen uudestaan.

Oltiin yks yö Manilassa odottamassa koneen lähtöä Malesiaan. Yövyttiin sellasella paikallisella alueella, jossa oli illalla markkinat. Syötiin jotain aikas eksoottisia kulinarismin herkkuja. Seuraavana päivänä lennettiin Kota Kinabaluun, joka on Pohjois-Borneon (Sabahin) pääkaupunki. Siellä hengattiin pari päivää mitettien seuraavaa peliliikettä ja parantelemassa flunssaa. Paikallisia ruoka herkkuja samalla nauttien. Kadulla on paljon paikallisten ruoka mestojoja, joista saa tosi halvalla tosi hyvää ruokaa (Laksa keitto rulaa).

Tässä ihan vieressä on tollanen saari rykelmä, joka on samalla kansallispuistoa. Käytiin katsastamassa yksi niistä saarista. Tosi kaunis, tosin täynnä paikallisia turisteja uimassa pelastusliivit päällä. Meduusakin taisi iskeä mua käteen heti ekalla uinnilla, joten nautin sit vain rannasta (tosin kukaan muu ei meduusoista siellä nähny vilaustakaan). Matka jatku sit muutaman päivän päästä Borneon pojoiseen kärkeen Kudat nimiseen mestaan. Siellä ei kyllä ihan liikaa käy turisteja, sillä englantia puhuvat vain harvat. Onneksi Malesian kieli ja indonesian kieli on sukua keskenään, joten sitä sönköttämällä sain aina tilattua ruokaa.

Määränpäämme oli kuitenkin Pulau Bangi niminen saari 40km Kudatista pohjoiseen. Otettiin lautta, jolla päästiin sinne. Saarella oli tasan yks mesta missä viettää yö. Vuokrattiin mopo (tosin sekin saatiin et maksettiin jollekkin paikalliselle jampalle rahaa et se lainas omansa meidän käyttöön muutamaksi tunniksi), jolla sitten käytiin tutustumassa saareen. Saarella oli vaan yksi hyväkuntoinen tie millä ajaa, nii siitä sitten mentiin (tosin sekin kummallisesti päätty keskelle ei mitään). Käytiin katsastamssa pari paikallista kylääkin, ne on rannan tuntumassa sijaitsevia paalutettuja talo rykelmiä.

Kaikkialle minne mentiinkään ni oltiin aika paikallinen nähtävyys. Kaikki hymyssä suin tervehti, josin toiset vaan jäi haavi auki tuijotamaan tätä kummallista ilmestystä. Ei täällä kyllä turhan paljon turisteja käy. Harva osaa englantia, ja ne harvat jotka osaa niin tulee kyllä keskustelemaan sen vähän meidän kanssa. Suurimmaksi osaksi se oli ihan hauskaa. Tosin kun armeija pukuun sonnustautunut mies tulee rynnäkkökivääri kainalossa vakavalla äänellä kysymään et mistä tullaan, mitä tehään ja minne ollaan menossa, ni siinä mietti pariin kertaan et onkohan toi nyt virallisilla asioilla vai harjottaako se vaan omaa englantiaan.

Meidän majapaikan pihalla oli puuhun rakennettu maja ja pari riippukeinua. Ainoana miinuksena oli uima rannan puuttuminen. (Täällä on muuten aika älyttömän kuuma, siis ihan oikeesti.) Sekin saatin korjattua seuraavana päivänä ku kysyttiin et päästäiskö jotenki käymään jollain rannalla. No siitä repästiin sit joku papparainen pikkusella veneellään heittämään meitä jollekin saarelle, jossa on ranta. Enpä oo niin pienellä veneellä mennykkään. Siinä lattialla istuttiin äyskäri jalkojen välissä (ja välillä kyllä mietin et sitä varmaan pitää jossain vaiheessa ruveta käyttämään. Mottorikin sammui puolessa välissä matkaa. Itse totesin sen hyväksi mahdollisuudeksi ottaa kuvia, jukan jurputtamassa siinä vieressä että pitääkö mun aina haluta sinne kauimmaiselle maholliselle rannalle. No totta kai pitää!!!

Päästiin siiten autiolle saarelle (jos varaaneja ja apinoita ei oteta lukuun) jossa oli ihana ranta ja turkoosia vettä. Välillä hiljaisuuden rikkoi yksittäinen kalastajavene joka lipui rannan ohi. Siinä vieressä oli sellanen vielä pienempi paratiisi saari. Jos vain rahaa löytyisi niin sellaisen ostaisin, rakentaisin sinne mökkini ja pakenisin ajoittain sinne maailmaa. Toivottiin vaan että meitä tullaan sieltä hakemaan ja sovittuun aikaan pappa veneinee ilmesty horisonttiin. Naurettiin siinä papan kanssa huonolla bahasan kielellä että se puhuu yhtä vähän englantia kun minä malesiaa.

Nyt istutaan bussissa kuuden tunnin matkalla, joka kiermurtelee vuoristoissa kohti Sipilok nimistä kaupunkia, jossa huhun mukaan on Orankeja. Niitä siis sinne bongaamaan ja Kinabalu vuoren kansallispuisto on seuraavaksi. (Älä ikinä tuu kaksi kerroksisen bussin ensimmäiselle ikkunapaikalle tälläsellä vuoristotiellä… osaa olla aika pelottavaa).

El Nido ja Puerto Princesa

Saatii sit pikkasen säädön jälkeen vuokrattua ittellemme kajakki. Meille tungettiin karttakin mukaan (en tiiä näytettiinkö vaan niin eksyneiltä vai mitä) ja meidän ”isäntä” Sam ohjeisti meitä sen lemppari mestaan (yhteen laguuniin). Sinne siis suuntasimme. Kajakointi sujui hyvin, mutta täytyy sanoa että ne välimatkat näytti siinä kartalla vähän lyhyemmiltä. Pysähdyttiin siinä puolessa välissä sellaselle autiolle biitsille vähän fiilistelemään; lepuuttamaan käsiä, uiskentelemaan ja nauttimaan omasta rannasta. Jatkettiin sitten tämän mystisen laguunin etsintää… aina luullen että se on seuraavan kallion kulman takana. Odotus kyllä palkittiin kuin viimeinkin saimme laguunin näköpiiriimme. Yksi vene kävi siinä pikaisesti pyörähtämässä (ja sattumalta Sam oli sen kyydissä naureskellen että päästiin sitten viimeinkin sinne). Veneen kadotessa saatiin laguuni kokonaan omaan käyttöömme. Melottiin rantaan, jossa nautittiin vähän eväitä ja käytiin uimassa ihanan viileässä laguunin vedessä. Takaisin melottiin aika lailla suomalaisella sisulla vasta tuuleen. Päästiin onneks levähtämään aina välillä biitseille tai sitten vain virran vietäväksi. Maisemat olivat mielettömät (El Nidon komeaa karsti maisemaa verrataan Vietnamin ja Thaimaan vastaaviin maisemiin. Siis sellaisia vuoria jotka kohoaa merestä). Melonta reissu oli ehdottomasti paras valinta! Sai mennä minne rannalle vaan, omaan tahtiin eikä muita ollut näköpiirissäkään.

Seuraavana päivänä oli pakko lähteä takaisin pääkaupunkiin sillä meitä loppu rahat ja lähin automaatti oli täällä Puerto Princessassa. (Ois ehkä voinu ottaa siitäkin etukäteen selvää.) Varattiin just äsken reissu uimaan haiden kanssa (katottaan haluuko ne tulla uimaan meidän kanssa).

Wautsi! Tultiin just uimasta haiden kanssa. Nähtiin kyllä! Kyseessä oli valashait, sellaset 8 metriset möhkäleet jotka syö planktonia. Ensi istuttiin veneessä tunti ja mentiin mestoille jossa ne on nähty. Sit laitettiin räpylät jalkaan ja maski päähän, siirryyttiin veneen kantosiiville istumaan ja odotettiin käskyä hypätä veteen. Ja se käsky tuli! En oikeen osaa ees kuvailla tunnetta mutta ihan mieletöntä se oli olla sellasen älyttömän kokosen luontokappaleen kanssa kosketus etäisyydellä. Olo oli samaan aikaan tosi vaikuttunut, pelottava ja kiehtova. Oli yks parhaimmista kokemuksista tähän asti. (Valashaista ei oo viel kuvia, ku ei ollu vedenalasta kameraa, mut toivottavasti saadaan kavereiden kuvat myöhemmin).

Alla kuvia, nauttikaa näistä!

Kuvia Filippiineltä

Matkalla Sabangiin, meidän jeapney

Majapaikkamme Sabangissa

Biitsiä

Mentii käymään vuoren sisällä olevassa joessa

Siitä alko se 7km pitunen joki vuoren sisään

Siitä sisään

Sisällä sit ollaan ja sinne mennään... lampun avulla suunnistettiin

Meidän private botski :)

El Nido; meidän partsilta

Sisälle salaiseen laguuniin

Jukka hengailee laguunissa

Lapsia leikkimässä rannalla

Vuokrattiin kajakki

Pysähdyttiin biitsille ihmettelemään

Löydettiin laguuni

Matka El Nidosta Puerto Princesaan paikallisella bussilla 7h

Mopokin piti saada kyytiin kukkojen lisäksi

Sabang ja El Nido

Puerto Princesassa vuokrattiin skootteri (sori ISI) ja ajeltiin vähän ympäröivää maaseutua. Jos yhtäään lohduttaa ni muuta liikennettä ei juurikaan ollut (mitä nyt muutama kana, koira ja lehmä hengas enemmän tai vähemmän tiellä). Vaihettiin hostellia Puertossa kertaalleen kun se tuli täyteen, mutta onneks vaihettiin. Tää toka mesta oli sellanen piilopirtti ettei mitään rajaa. Lijaaneja ja ilmajuuria roikku riippumattojen ollessa kiinnitettynä läheisiin palmuihin. Henkilökuntakin oli ihan yli mukavaa, tänne ehdottomasti vielä kun tullaan takasin. (Vaikka sen löytäminen tuotti suurempia tuskia, sillä ees paikalliset ei tiiä että sen aidan ja sademetsä lotin kohalla sijaitsee hostelli.)

Fiksattiin ittemme Jeapneyllä Sabangiin Puerto Princesassata. Sieltä saatii ittellemme majapaikaksi sellanen bungalow riippukeinuineen. Mesta on tosi pikkunen, just muutama yrittäjä siin rannalla. Eipä sitä muuta kyl tarviikkaan. Rantaa riittää :) Lähinnä sinne tulee jengiä päiväretkille pääkaupungista näkemään maailman seittemättä ilmettä (ainakin näitten paikallisten mielestä). No creditit niille annettakoon, sillä onhan se luola vakuuttava. Sen sisällä virtaa 7km pituudelta joki, jota pitkin mekin mentiin pikkusella botsillamme. Lamppu kädessä osoteltiin seinille, ku opas näki seinän muodostelmissä millon jeesusta, millon neitsyt mariaa, pyhää ehtoollista, sulavaa kynttilää tai sitten vain maissin muotoja. Sai kyll välillä käyttää ihan mielikuvitusta että pysty näkemään niissä yhtään toisiaan muistuttavia juttuja. Kuiteskin maanalainen joki oli vakuuttava, joten yksi tykkää!!!

Jatkettiin sitten Sabangista matkaa En Nidoon jeapneyllä ja mini bussilla (joka ajo kyllä sellasia nopeuksia, et penkistä piti pitää kiinni jos kurvissa oltiin) ja loppumatka yli 40 kilsaa ajettiin päällystämättömällä, kuoppasella soratiella (Jukka totes vaan et onneks ei maksanu siitä huvipuistolipusta, ku tässähän sitä on tarpeeksi). Perille päästtiin ja rantsua pitkin käppäiltiin ettimässä hyvää majapaikkaa.

Hostelli sijaisee tässä ihan rannassa ja illalla nousuveden aikaan allot lyö ihan sissäntulolle asti. Illalla jos istuu rannassa syömässä niin nilkoissa tuntuu vaan välillä viilentävä aalto joka pyyhkäisee ruokapöydän ja tuolien ali. Siinä sitten syödään altojen pauhatessa suoraan alapuolella. Pimeän tullen rannalle sytytetään paljon lyhtyjä ja roihuja, joten tunnelma on magee, jokun soittaessa kitraa viereisessä mestassa.

Illalla törmättiin sellaseen ruotsalaiseen pariskuntaan, jonka kanssa lähettiin sit seuraavana päivänä saari hyppelemään veneellä. 400 pesoa maksoi vene, joka kuskas meitä erilaisiin toinen toistaan ihmellisimpiin laguuneihin (tosiin päästiin ihan veneellä kun taas toisiin piti ryömiä pinen seinässä olevan aukon läpi, jotta pääsi ihmettelemään laguunin kauneutta). Pysähdyttiin yhteen rantaan snorklaamaan sillä aikaa kun meidän venekuskit valmisti meille ruokaa. Ruoka nautittiin rannan ajopuilla istuen ja ulappaa katellen. Harmiksemme kuitenki tulomatkalla alkoi satamaan rankasti, joten jäi sitten yksi ranta vähän kokematta.

Tänään ollaan vaan makoiltu rannassa, uitu ja otettu rauhallisesti. Huomenna ajateltiin vuokrata kajakki ja mennä sillä vähän melomaan tonne. Mikäli säät siis suosii :) Täällä on sähköä vain iltasin, kun generaattorit laitetaan päälle. Ja voi olla että joudutaan kohta lähtemään sillä rahat loppuu ja ainoat automaatit ja pankit sijaitsee vain pääkaupungissa. Kuvia tulee myöhemmin kuhan saadaan paremmin toimiva netti.

Haleja kaikille

Haleja kaikille